Täti Pensiön penseää tarinaa

 
 

Omituista mainontaa

22.05.2008 18.27 - mainonta 

Mikähän nykyään on mainostajiin mennyt. Muutaman mainoksen nähnyt ja ovat kyllä karseita. Mutta pari varsinkin häiritsivät:

Coca-Cola haluaa mainostaa "break-up as it should be", eli mies saa touhuta kenen kanssa haluaa ja nainen ei halua muuta kuin seksiä. Näinkö oikeasti asioiden pitäisi heidän mielestään olla?

Alko on myös halunnut selvästi kouluttaa alaikäisille viinaa hakevia. Älä ota alaikäisiä mukaan Alkoon äläkä jätä heitä norkoilemaan ikkunan taa vaan kauemmas. Miksi ihmeessä Alko haluaa tällaista kertoa, eikö parempi olisi etteivät saisi haettua alaikäisille?

Mutta tapansa kullakin. Enpäs kummankaan virman tuotteita käytä.

Comment

Neuroviisujen satoa

01.03.2008 20.46 - musiikki 

Ensin esiintyi Ninja. Kappaleessa ei mitään sanomaa tai ideaa tekstissä. Kauheaa.

Sitten Jippu. Ei tällä kertaa vinkunut mutta shösshötti alussa, oli kumarassa kuin 80-vuotias mummo ja lauloi huonosti.

Crumbland kuulosti samalta kuin 200 muuta bändiä, paitsi että laulu oli laulettu epätahtiin (kai tarkoituksella) ja vielä kappale soitettiin välillä nuotin vierestä.

Hanna Marsh yritti kelttityyppistä pelimannikamaa, mutta jätti homman puolitiehen ja heilui kuin hevonen eestaas.

Vuokko Hovatta sentään lauloi aika mielenkiintoista kappaletta ja osaa oikeasti laulaa. Ei silti mikään Euroviisubiisi. Olikos hän Ultra Brassa tai jotain, kuulosti niin tutulta...

Jenna lauleli tyypillistä Asikainen-oksennusta. Ei meikata sun vuoksi ja ei sydänkään hakkaa. Ja tämä jonkin teinipurkkapopin päälle ja jotain poikia heilumassa. Y Ä K.

Väliaikanumerona Aikakone. Olen tykännyt nuorna tyttönä heidän biiseistään mutta tämä uusi kappale ei oikein sytyttänyt. Kuulosti siltä että olisi pitänyt olla vähän nuoremmat esittäjät, tai jotain. Näkee miten käy kunhan levyn tekevät. Ollaankohan tulemassa takaisin kun Makia ei enää oteta tekemään puolia euroviisukappaleista?

Ja yllättävää, kansa äänesti juurikin ne kaksi kuunneltavaa esiintyjää eteenpäin. Eli Vuokko ja Crumbland.

Comment

Rasittava Rautiainen

17.02.2008 12.32 - televisio 

K-70 -ohjelmaa vetävä Rautiainen ärsyttää kovasti. Ei muuten ole ikinä ärsyttänyt, eikä niissä kohdissa jossa on oma itsensä ja puhuu. Mutta ne selityspuheet päällä. Onko pakko vetää ne niin tönkösti ja suoraan paperista? Voisi vähän luontevuutta olla eikä noin vaikeasti höpistä. Hankalaa katsoa ohjelmaa kun karvat nousee pystyyn moisesta tankeroinnista.

Comment

Radioiden non-stop

07.02.2008 17.29 - radio 

On se niin hienoa kun Radio Aaltokin on oppinut mitä non-stop tarkoittaa. Viime viikonloppuna tuli hieno jingle jossa sanottiin "nyt 12 kappaletta non-stop." No, tuli yksi kappale ja heti sen jälkeen joku neiti-ihminen selitti pari minuuttia tulevia ohjelmia ja muita. Sitten tuli seuraava kappale ja sen jälkeen sitten taas maininta tästä "12 kappaleen non-stopista" ja jotain muita jinglejä. Ja sitten taas kappale. Ja sitten taas kerrotaan mitä kappaleita on soinut ja mitä tulee soimaan jne.

Ihmetyttää mistä sanakirjasta ovat keksineet non-stopin tarkoittavan jotain tyyliin "kappaletta ei keskeytetä kesken mutta kappaleiden välissä voi höpistä vaikka puoli tuntia mutta keskeytyksiä musiikissa ei silti ole." Samanlaista käytöstä on kuulunut muillakin asemilla.

Haloo, radioasemat. Onko niin hienoa hehkuttaa non-stoppia vai miksi sitä pitää hokea? Ja miksei niitä kappaleita oikeasti voi soittaa ilman mitään muuta välissä? Minä kysyn vaan.

Comments (1) | Comment

Itsesensuuria?

27.01.2008 10.50 - IT-ala 

17012008200

Eräs nimeltämainitsematon Ruoholahdessa ja Pirkkalassa huonosti toimiva yritys on alkanut jopa sensuroida itseään suojatakseen asiakkaitaan rahan tuhlaamiselta... (isompi kuva)

Comment

YleX Aamu tympii taas

10.05.2007 10.27 - radio 

Tänään meni yli YleX Aamun juontajien typeryydet niin lähetinpä vähän palautetta. Katsoo tuleeko mitään kommenttia, itse en tuota kuuntele ellei ole pakko (autossa työmatkalla mies kuuntelee monesti).


Aiemminkin jo kuunnellut älyvapaata höpinäänne mutta tänään meni Marjan jutut niin yli että pakko on laittaa palautetta.

Puhuitte vapaaehtoisista eläkevakuutuksista. Mikähän jatkuva mielenhäiriö saa ihmisen ihmettelemään miksi ELÄKEvakuutuksesta ei saa rahoja pois kuin vasta ELÄKKEELLÄ, tai muutama vuosi sitä ennen? Kai samalla logiikalla kotivakuutuksella pitäisi saada korvauksia autokolareista ja lemmikkivakuutuksen pitäisi korvata tulipalot?

Väittipä tyttönen myös että kun moisen ottaa, ei ole mitään mahdollisuuksia lopettaa säästämistä. Taas väärin. Senkun ilmoittaa ettei haluakaan maksaa niin siinä se. Itsellänikin on vakuutus johon maksan mitä haluan, milloin haluan. Jos en halua maksaa mitään vuosiin, en sitten maksa. Uskomatonta, eikö?

Myöskin tyttönen väitti osaavansa yhtä hyvin sijoittaa kuin ammattilaiset. Lyödäänkö veto? Laitapa kuules vuoden ajan 50 euroa kuussa vaikka kuvitteellisesti osakkeisiin, rahastoihin tai mihin haluatkin. Ja pyydäpä sitten 1-3 vuoden päästä selvitykset miltä tahansa eläkevakuutusyritykseltä miten meni. Voin lyödä vetoa että taitaa tulla vähän paremmat rahat ammattilaisilta.

Itse muuten sain ensimmäisten kolmen vuoden aikana tuplattua laittamani rahat. Hurjan huono tuotto, tiedän, pitäisihän sen tuplaantua joka kuukausi. Ja se MOTin "tutkimus" myöskin osoitti vain yhden asian: jos sinulla ei ole varaa laittaa rahaa säästöön, et myöskään juuri mitään saa. Mutta jos menet suunnitelman mukaan, raha kasvaa mukavasti vuosien saatossa. Eli mikä tässä oli ei-kannattavaa?

Ärsyttää oikeasti tuollaiset mukamastietävät ihmiset jotka kuuluttavat kuvitelmiaan ja harhaluulojaan maanlaajuisessa radiossa ja vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin. Tietysti vastuu on kuulijallakin, mutta voisi nyt vähän käyttää päätään edes joskus. Surku vain että joka aamu Marjalta tulee ties mitä sammakoita pihalle, eikä Peltsikään pysty kaikkea korjaamaan.

Comments (1) | Comment

Luotatko vaalikoneisiin?

18.03.2007 18.07 - IT-ala yhteiskunta 

Kokeilin tässä katsella hieman vaalikoneilla ehdokkaita (kyllä tiedän melko tarkkaan ketä äänestän, mutta onhan se hyvä vielä tutkia). YLEn kone oli vähän tylsä kysymyksiltään, mutta MTV3:n vaalikone veti pisimmän korren: se päätti puolestani mitä haluan vastata!

Aloin vastata alusta lähtien kysymyksiin. Yhtäkkiä neljännen kysymyksen jälkeen pompattiinkin toiseen kategoriaan (ensimmäisessä viisi valintaa) ja yksi oli jo valittuna. Ihmettelin ja valitsin myöhempiä kategorioita. Ja hupsista, kaikki olivat täytettyjä!

Eli MTV3:n vaalikone sotkee käyttäjien valintoja toisiinsa. Kuinka moni onkaan saanut jonkun toisen valinnat ja tekee tämän perusteella äänestyksensä? Kysyn vaan.

Pitänee lähestyä MTV3:a asian tiimoilta ja kysyä mikä on vikana. En ole ennenkään luottanut heidän tekniseen osaamistaitoonsa enkä kyllä luota nyt ainakaan. Eikä kannata muidenkaan.

Comment

Tapiola dissaa homoja?

23.01.2007 08.58 - ihmissuhteet 

Tapiola ei tue homopareja

Tuossa sain tietää, että Tapiolasta ei pysty verkosta ottamaan pariturvaa samansukupuoliset parit. Ihmetyttää miksi, kyseessä kuitenkin on ihan sama tilanne kuin "normaaleillakin" pareilla. Ollaan joko erikseen, yhdessä, avoparina, rekisteröityneenä, mitä milloinkin. Kertovat kyllä "mielellään" laskevansa tarjouksen jos soittaa (sikahintaiseen 020-numeroon). Joku voisi kokeilla?

Eräs tuttavani on hoitanut Tapiolan kanssa asioitaan ja hänellä ei ollut valittamista asioissa. Kun kysyttiin "vaimon" tietoja ja annettiinkin miehen tiedot, vaihtui vaimo-sana puoliso-sanaan ja homma jatkui eteenpäin. Mitään ennakkoluuloja tai "ei me tällasia kyllä oikeen anneta kuin heteroille"-touhua ei tullut.

Vielä kun tajuaisivat kysyä puoliso/kumppani-sanalla sitä toista eikä vaimo/mies, ei tarvitsisi jännittää että mikäköhän vastaanotto tulee kun "paljastaa" asian oikean luonteen.

Comment

Huoneistomyynti - pysykää kaukana

29.12.2006 12.41 - asuminen 

Tuttava möi asuntoaan ja välittäjä Huoneistomyynnistä otti yhteyttä. Kävi ihan vain katsomassa asuntoa asiakkailleen, ei ollenkaan edes myynyt firmansa palveluja. Hyväkäytöksinenkin oli.

Myöhemmin otti yhteyttä ja tarjosi rinnakkaistoimeksiantoa jolloin tuttava voisi itsekin myydä ja jos saa myytyä ennen välittäjää ei mitään kulujakaan tule. Mikäpä siinä, tuttava ajatteli ja teki sopimuksen.

Ensimmäinen näyttö oli ja väkeä kävi ihan mukavasti. Sopimus oli lyhytaikainen joten sitä piti jatkaa kun kukaan ei heti ensimmäisen näytön jälkeen halunnut ostaa. Sopimus tehtiin kuukaudeksi.

Välittäjä piti muutaman näytön ja joskus kertoi oliko väkeä käynyt. Valitteli hintaa (itse oli alunperin halunnut vielä isommankin hinnan) ja olisi halunnut heti tiputtaa kymppitonnilla. Tuttava ei halunnut vielä tiputtaa kun kiire ei ollut ja hinta oli ihan järkevä.

Noin viikkoa ennen sopimuksen päättymistä välittäjä ilmoitti "siirtyvänsä toisiin tehtäviin" ja että toinen henkilö ottaisi yhteyttä kun alkaa hoitaa toimeksiantoa. Eipä toisesta henkilöstä ikinä kuulunut mitään. Eikä koko firmasta.

Viikko sopimuksen päättymisen jälkeen vieläkin oli asunto heidän sivuillaan myynnissä, samoin etuovessa ja oikotiellä. Vielä silloinkin oli pieni ja huonosti skannattu pohjapiirros näillä sivuilla vaikka tuttava toimitti hyvälaatuisen version heti sopimuksen alkaessa. Ja vieläkin asuntoa kuvailtiin "tutustumisen arvoinen" (ainakin minun ja tuttavan mielestä aika negatiivinen kommentti).

Sähköpostia firmaan ja selvityspyyntö miksei ole mitään yhteyttä otettu, ei kerrottu onko avain jätetty asuntoon vai vielä heillä, miksi asunto näkyy sivuilla jne. Ei mitään vastausta. Soitto viikon päästä ja vastaus "kai se avain siellä kämpillä on." Se siitä.

Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa ennen kuin tuohon firmaan rahojaan pistää, näköjään jos asunto ei heti mene, unohdetaan se kokonaan ja jätetään roikkumaan vain sivuille jos joku joskus olisikin kiinnostunut siitä.

Comment

Igglon käytettävyyttä

27.09.2006 09.58 - asuminen 

Igglo tarjoaa "hiljaisen myynti-ilmoituksen" mahdollisuuden. Tällöin siis voi merkitä asuntonsa mahdolliseksi myyntikohteeksi ja jos ihmiset ovat kiinnostuneita, he voivat kysellä tästä Igglolta. Järjestelmässä on kuitenkin hieman pieniä mokia.

Asunnosta voi kirjoittaa kuvaustekstin. Teksti otetaan sellaisenaan HTML-koodin sekaan, sieltä vain poistetaan kaikki HTML-tägit. Voitte arvata miten käy jos käyttäjä yrittää kirjoittaa siististi kappalejaotellun tekstin kuvaukseksi. Esimerkiksi tämä ilmoitus. Katsoo lähdekoodia niin teksti on nätisti sijoiteltu. Katsoo sivua ja tekstistä ei saa mitään selvää. Ja Igglolle tästäkin on ilmoitettu, he eivät vain välitä (kun eivät saa rahaa?).

Myöskin jos myyjä valitsee omalta sivultaan "kyllä, Igglo voi ottaa yhteyttä asunnon myynnistä", tästä menee viesti heille kyllä perille mutta viestissä ei tietenkään lue mistä kohteesta on kyse! Sehän olisi liikaa vaadittu tietysti.

Kiitoksia tuttavalle joka näistäkin vihjaisi.


Niin ja jos joku kaipaa moista 80 neliön nättiä perheasuntoa kauniilla paikalla Vantaan Myyrmäessä, tuttava on tuota tosiaan myymässä. Voin välittää yhteydenottoja kunnes tulee julkiseen myyntiin jotain kautta.

Comments (1) | Comment

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu  |  poistu